14.4.2014

Seikkailuja fantasiamaailmassa(2): Mahdoton on mahdollista

Kun ryhdyin aktiivisesti työskentelemään fantasiaromaanin parissa, käsitykseni fantasiakirjallisuuden olemuksesta alkoi välittömästi laajentua ja syventyä. Tämän vuoden alkuun saakka olin pohtinut fantasiaa enimmäkseen lukijan näkökulmasta. Olin toki arvaillut, kuinka paljon työtä fantasian kirjoittaminen vaatii ja ihmetellyt, miten kirjailijat ovat saaneet maailmansa kokoon. Olin kysynyt mielessäni, millä tavalla fantasian kirjoittaminen eroaa muiden lajien kirjoittamisesta. Olin ihaillut ja kunnioittanut fantasiakirjailijoita, vaalinut muistoja ja inspiraatiota joita he olivat antaneet. Kuitenkin vasta nyt, uuden luomisprosessin käynnistyttyä, alan ymmärtää konkreettisemmalla tasolla, millaisia vaatimuksia fantasia genrenä asettaa sekä lukijalle että kirjoittajalle.

Aloitetaan lukijaan kohdistuvista yleisistä vaatimuksista. Kaiken fiktion lukemiseen kuuluu siirtyminen omasta maailmastamme toiseen, fiktiivisten henkilöiden maailmaan. Näin on silloinkin, kun fiktio perustuu todelliseen maailmaan, vaikkapa historialliseen tapahtumaan. Fiktio on aina representaatiota, tulkintaa ja pohdintaa maailmasta, ei sen kopio. Tämä saattaa joskus hämärtyä ja aiheuttaa hämmennystä, väärinkäsityksiä ja aiheetonta kritiikkiä. Kirjallisuuden ymmärtämisen kannalta on siis tärkeää muistaa tämä vaatimus fiktiivisyyden tiedostamisesta. Samanaikaisesti lukijan täytyy suhtautua fiktiivisen teoksen esittämiin tapahtumiin ja henkilöihin todellisina tai mahdollisina. Jotta teos voi kertoa tarinansa lukijalle, lukijan täytyy hyväksyä, että tapahtumat ja henkilöt, jotka eivät ole todellisia tässä maailmassa ovat todellisia siinä tietyssä maailmassa, johon hän on astunut. Sanoinko tämän nyt tarpeeksi monimutkaisesti?

Fantasian kohdalla tämä hyppy omasta maailmastamme fiktiiviseen maailmaan on erityisen suuri, sillä se vaatii lukijaa hyväksymään asioita, jotka eivät ole todellisessa maailmassa edes mahdollisia: yliluonnollisia ilmiöitä, olentoja, kykyjä, mitä milloinkin. Eeppinen fantasia esittelee lukijalla kokonaisen maailman kansoineen, henkilöineen, olentoineen, yliluonnollisine voimineen, paikkoineen, tapahtumineen ja historioineen. Lukijalta vaaditaan siis valtavasti mielikuvitusta, kykyä hahmottaa suuria kokonaisuuksia ja halukkuutta luopua arkiajattelusta. Nykyään kirjoitetaan paljon niin sanottua matalaa fantasiaa, jossa henkilöt elävät normaalia ihmisen elämää kunnes heidän elämäänsä tunkeutuu yliluonnollisia olentoja tai he itse muuttuvat sellaisiksi - tai molempia. Matalassa fantasiassa yliluonnolliset olennot voivat myös elää salaa ihmisten rinnalla, jolloin päähenkilöt ovat yleensä itse jollain tavalla yliluonnollisia. Tällaisten teosten maailman sisäistäminen ei (välttämättä) irrota lukijaa täysin arkitodellisuudesta mutta poikkeaa silti ratkaisevasti muista genreistä. Kaikelle fantasialle yhteistä on siis se, että sitä täytyy lukea nimenomaan sen omista säännöistä käsin, ei oman todellisuudemme säännöistä kiinni pitäen.

Entäpä kirjoittajaan kohdistuvat vaatimukset? Mitä fantasian kirjoittajalta odotetaan? Mitä kirjoittajan pitää tehdä täyttääkseen nämä odotukset?

Palaan jo mainitsemaani arkiseen ajatteluun, jolla tarkoitan tässä yhteydessä tuntemamme todellisuuden sääntöihin nojaamista ja niiden luomista lähtökohdista käsin kirjoittamista. Kun fantasiaromaanin kirjoittaminen oli aivan alussa, huomasin jatkuvasti sanovani itselleni, että sitä ja sitä ideaani ei voi toteuttaa, koska se ei ole uskottavaa, se ei ole mahdollista, eihän kukaan tajua tätä, se ja se yksityiskohta menee yli ymmärryksen... lista jatkui, kunnes lukemani fantasiakirjallisuus läimäytti minua päähän. Romaanit hokivat minulle että haloo, herää jo, sinä luot fantasiamaailmaa, kirjoitat fantasiaromaania etkä realistista romaania. Silloin tajusin, että olin juuttunut arkiseen ajatteluun, unohtanut fantasian syvimmän ja nautinnollisimman luonteen: sen, että kaikki on mahdollista. Tämä johtui varmasti ennen kaikkea siitä, että olin melkein kymmenen vuotta työstänyt todelliseen maailmaan sijoittuvaa kirjasarjaa eli tietenkin Young Fightersia. Myös se, etten ollut aikaisemmin kirjoittanut fantasiaa, sitoi mielikuvitustani.

Ongelmaa konkretisoi erityisesti Margaret Weisin ja Tracy Hickmanin kirjoittama romaani Lohikäärmeen siipi, jonka mielikuvituksellisuus ja luovuus hämmästyttivät minua. Se rikkoi tehokkaasti käsityksiäni siitä millainen maailma voi olla sekä muodoltaan että miljööltään. Se poikkesi myös aikaisemmin lukemistani fantasiaromaaneista, eikä minulla silti ollut vaikeuksia hahmottaa sen maailmaa kokonaisuutena. Hyväksyin tämän uuden todellisuuden ja nautin sen sisällä seikkailemisesta. Minulla ei siis ollut syytä olla huolissani omista villeistä ideoistani - ne löytäisivät kyllä muodon, jonka lukija pystyy hahmottamaan. Mutta en olisi ikinä päässyt kirjoittamaan, jos en olisi määrätietoisesti ryhtynyt vapauttamaan mielikuvitustani lukemalla fantasiaa ja kiinnittämällä tietoisesti huomiota omaan ajatteluuni.

Fantasiaa kirjoittaessa on kuitenkin huomioitava ihmisen tajunnan asettamat rajat. Lukija tarvitsee tietoa ymmärtääkseen romaanin maailmaa ja sen sääntöjä, ja pysyäkseen perillä yksityiskohdista, joita fantasia on pullollaan. Mitä laajempi maailma on kyseessä, sitä tarkemmin kirjoittajan täytyy miettiä, kuinka paljon informaatiota hän antaa esimerkiksi sarjan ensimmäisessä osassa ja millä tavoin hän tämän informaation esittää. Jotta lukija voi eläytyä romaaniin ja pitää sitä uskottavana, sen merkittävät ilmiöt täytyy selittää loogisesti ja riittävän yksityiskohtaisesti. Selitys voidaan antaa hitaasti tai nopeasti, mutta se on annettava. Kehitin itselleni nyrkkisäännön: voin luoda mitä tahansa niin kauan kuin luomukseni on lukijan hahmotettavissa eli niin kauan kuin voin realistisesti kuvitella, että edes yksi lukija pystyy hahmottamaan lukemansa. Koska jokainen lukija on erilainen, on mahdotonta sanoa yksiselitteisesti, mikä riittää. Tätä asiaa ajattelin pohtia enemmänkin lähitulevaisuudesssa. 

Jotta kirjoittaja saa tämän aikaiseksi, hänen täytyy ensin itse ymmärtää maailmaa, josta hän kirjoittaa. Kun hänellä on riittävästi tietoa maailmasta, hän kykenee kuvailemaan sitä tarkasti ja täsmällisesti - ja sijoittamaan aukot oikeisiin kohtiin. Alussa on tietenkin kokeiltava kaikenlaisia ratkaisuja löytääkseen sen parhaan ja karsiakseen turhat yksityiskohdat pois. Kun tekstiä on enemmän, sen loogisuutta ja ymmärrettävyyttä voi testata yksinkertaisesti lukemalla sen. Jos kirjoittaja itsekään ei ymmärrä sitä, jokin on pielessä ja vaatii välitöntä huomiota. Fantasia vaatii kirjoittajalta siis myös kärsivällisyyttä; kirjoittajalla täytyy olla kasassa enemmän materiaalia ennen kirjoittamisen aloittamista kuin todelliseen maailmaan pohjautuvien genrejen kirjoittajalla. Tämä vie aikaa ja energiaa ja hidastaa prosessia jonkin aikaa.

Yhteenveto: jotta fantasian lukija voi täyttää osansa sopimuksesta, hänen täytyy olla valmis hyväksymään yliluonnollisuus todelliseksi osaksi fiktiivistä maailmaa, käytettävä mielikuvistustaan ja älykkyyttään tavallisesta poikkeavalla tavalla. Jotta tästä tulee lukijalle helpompaa, kirjoittajan on ensin itse luovuttava arkisesta ajattelusta, päästettävänsä mielikuvituksensa lentoon. Kirjoittajan täytyy luomisprosessissaan huomioida sekä omat että lukijan inhimilliset rajoitteet ja pyrkiä luomaan looginen kokonaisuus, jonka hän itse ymmärtää täysin tai vähintäänkin huomattavasti paremmin kuin lukija lukemista aloittaessaan.

Olipa minulla paljon asiaa. Saitteko tästä jotakin selvää? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti