31.3.2014

Minne se maaliskuu oikein meni???

Tuntuu siltä että kevät on päättänyt lennättää minut mahdollisimman nopeasti kesään. Koko ajan on niin paljon menemistä ja tekemistä ja kirjoittamista ja lukemista etten pysy perässä. Ainakaan blogini eivät pysy tahdissa mukana. Mielessäni on pitkästä aikaa runsaasti kirjoittamista koskevia pohdintoja, aiheita joita haluaisin käsitellä, ajatuksia jotka limittyvät toisiinsa mielensä mukaan; päässäni on niin paljon tavaraa, että kun yritän kirjoittaa postausta, iskee oikosulku.

Nytkään en saa sanoja järjestykseen, vaikka hetki sitten minulla oli mielessä selkeitä ajatuksia. Siispä tässä kertauksena maaliskuun postaukset:


Keskiviikkona sitten kerron huhtikuun suunnitelmista, jotka pyrin pitämään vähän suppeampina kuin viime kuukausina.

19.3.2014

Seikkailuja fantasiamaailmassa(1): Prologin luonnostelua

Aioin kirjoittaa esseetä koko eilisillan, mutta aloinkin sen sijaan luonnostella uuden romaanin prologia. Teksti vaati tulla kirjoitetuksi juuri silloin, joten minä kirjoitin. Ja ilolla kirjoitinkin! Tuntui mahtavalta kokea kirjoittamisen riemu pitkästä aikaa näin puhtaana, upota maailmaan jota olemme Aleksin kanssa pyöritelleet ajatuksissamme jo melko pitkään. Pääsin hyvään alkuun, ja mikä parasta, Aleksi tykkäsi aikaansaannoksestani. Kovasti. 

Laitan luonnoksen nyt tänne teidänkin nähtävillenne niin voitte lukaista sen halutessanne: 

"Hallitsija tuijotti työpöydällään odottavaa raporttia otsa rypyssä. Hän oli odottanut sitä malttamattomana päiväkausia, mutta nyt kun hän oli saanut sen hän ei halunnut koskea siihen sormellaankaan. Se sai hänet tuntemaan omituista, suorastaan raivostuttavaa pelonsekaista kunnioitusta, jonka läsnäololle hän ei voinut mitään ja joka muistutti häntä kipeästi maailman hallitsemattomuudesta. Hän ei ollut tuntenut tällaista huolta, tällaista sisintä kouristavaa pelkoa kymmeneen vuoteen. Nyt kun hän muisteli elämäänsä, hän ymmärsi että tämä hetki oli toinen niistä hetkistä, jotka olivat saaneet todella pelkäämään. Hänestä tuntui kummalliselta, että yksi ainoa tiedote – sehän oli vain kasa paperia – sai hänessä liikkeelle jotakin näin syvää ja alkukantaista.

Osaksi ymmärtääkseen itseään paremmin ja enimmäkseen vältelläkseen väistämätöntä hän käveli ensin vasemmalla siintävän vitriinin luo, kaatoi itselleen konjakkia ja jäi sitten katselemaan raporttia muutaman metrin etäisyyden päästä. Hän eritteli mielessään raportin ulkoisia ominaisuuksia ikään kuin niiden tiedostaminen olisi vähentänyt kansion sisällön painoarvoa, antanut hänelle aseen, jolla hän voisi voittaa tosiasiat. Vaikka hallitsija ei ollut vielä kertaakaan pitänyt raporttia kädessään, hän näki ettei se ollut lyhyt. Hän joi kulauksen konjakkia ja irvisti raportin suuntaan. Jos raportti olisi ollut lyhyt, häntä ei olisi pelottanut, sillä lyhyet raportit yleensä ilmoittivat asioiden olevan juuri niin kuin pitikin, vakuuttivat että galaksi oli edelleen turvassa. Mutta tämänpäiväinen raportti oli pitkä, ehkä pisin koko hänen galaxorinkautensa aikana (ellei otettu huomioon niitä järkyttäviä, kiireessä ja hädässä kokoon kursittuja paperipinoja, jotka kuvailivat planeettojenvälisen sodan viimeisiä kuukausia), mikä viittasi siihen että tiedustelijat olivat viimeisimmällä matkallaan kohdanneet enemmän tuhoa ja kauhua kuin koskaan aikaisemmin. Siihen, että tiedustelijoilla oli merkittävien tapahtumien lisäksi ollut mielessään kymmeniä pieniä havaintoja ja hetkiä, jotka vaivasivat heitä ja joiden he arvelivat – tai tiesivät – antavan heidän johtajalleen tukea, kun oli aika tehdä päätöksiä. Tämä vaarallinen, voimakas, viheliäinen raportti oli muiden erityisen tärkeiden tiedotteiden tapaan aseteltu mustaan, magialla sinetöityyn kansioon, jonka saattoi avata vain yksi henkilö – henkilö, jolle raportti oli osoitettu ja jonka tehtävä oli reagoida sen sisältöön mahdollisimman pian ja tehokkaasti. Kansio puolestaan lepäsi pöydällä niin suorassa, että hallitisija pystyi kuvittelemaan sihteerinsä hiipineen hänen pöytänsä ääreen ja laskeneen kansion paikalleen varovasti kuin pommin, joka räjähtäisi ensimmäisestä äkkinäisestä heilahduksesta.

Tällaisia mustia, maagisia, luonnottoman säännöllisen muotoisia kansioita hallitsija oli vastaanottanut kahden viikon välein viimeksi kuluneiden kolmen kuukauden ajan. Jokaisen kansion sisältö oli vahvistanut viestin, jonka edellinen oli tuonut: viestin siitä, että Vihollinen joka oli murtautunut hänen galaksiinsa kymmenen vuotta sitten uhkasi jälleen hänen monimuotoisen kansansa turvallisuutta.

Galaksin rauha, turvallisuus ja onnellisuus olivat hallitsijalle tärkeämpiä kuin hänen oma elämänsä.

Hän ei pitänyt tästä tilanteesta ollenkaan."


Prologi ei ole vielä kokonainen eikä valmis (esimerkiksi hallitsijalle kehittelemme omaa termiä), mutta nyt olemme päässeet oikeasti alkuun. Tekstillä on alku ja minä olen saanut luomisvoimani takaisin.

Tämä kaikki on niin uutta ja jännittävää. En voi liian monta kertaa sanoa, kuinka hienolta tuntuu olla mukana tässä. Tällaista etuoikeutta en olisi osannut odottaa. Kiitos Aleksi, oot ihan paras.  

7.3.2014

Tuhoutumattomien tarina

Helmikuu hujahti ohitse reissaamisen ja opiskelukiireiden vuoksi aivan liian nopeasti. No, onpahan ainakin aiheita joista blogata maaliskuussa. Tänään vuorossa on rästiin jääneistä aiheista tärkein eli se, millainen kirjasarja minulla ja Aleksilla on tekeillä.

Koska koko prosessi on vasta alkupuolella, varsinaista 'takakansitekstiä' ei ole järkevää yrittää kirjoittaa, mutta jonkinlaiseen juonen tiivistelmään meillä on jo aineksia. Jos nyt kirjoittaisin sarjan ensimmäisestä osasta  arvostelua, voisin tiivistää kirjan idean näin:

Sodan päättymisestä on kulunut kymmenen vuotta, jotka hallitsija ja hänen galaksinsa ovat eläneet rauhallisesti. Kansojen keskuudessa elää vielä pelko, mutta olot ovat suurimmaksi osaksi vakiintuneet ja galaksia uhanneet hirviöt ovat vetäytyneet omille mailleen. Pelätyn lajin kostonhalu on kuitenkin voimakkaampi kuin koskaan, minkä takia hallitsija ei ylläty saadessaan todisteita uudesta valloitusyrityksestä. Kun armeijan keinot eivät riitä pysäyttämään hyökkääjien etenemistä, hallitsija joutuu turvautumaan ulkopuolisen apuun. Hän lähettää kenraalinsa etsimään Rexiä, 18-vuotiasta kuuluisaa salamurhaajaa, jolla saattaa olla hallussaan pelastuksen avain. Rex palkataan johtamaan kuuden hengen ryhmää, jonka tehtävä on matkustaa kauan salassa pysyneille saarille ja ottaa haltuunsa yliluonnolliset voimat, jotka saarella asuneen lajin vahvimmat edustajat kätkivät ennen kuolemaansa. Päästäkseen voimien luo ryhmän on voitettava joukko vaarallisia esteistä, eikä voimien aikaansaamasta biologisesta muutosprosessista selviäminen ole takuuvarmaa - se voi viedä hengen tai tehdä hulluksi. Ne, jotka selviävät, tulevat takaisin yhä ulkoisesti ihmistä muistuttavina mutta sisäisesti täysin muuttuneina olentoina, joita on lähes mahdotonta tuhota saati millään tavalla vahingoittaa. Nämä muulle galaksille tuntemattomat olennot kykenevät muunmuassa halkomaan vuoria tahdonvoimalla, luomaan salaman pienestä vesitilkasta ja muuttamaan sekä esineitä että eläviä olentoja näkymättömiksi. Ja tässä on vain murto-osa kyvyistä, jotka he oppivat hallitsemaan. 

Lähes rajattomat, osittain magiaan ja suurimmaksi osaksi henkiseen ja fyysiseen vahvuuteen perustuvat kyvyt tekevät heistä myös täydellisen aseen - ja sellaisena hallitsija heitä käyttääkin lyödäkseen vihollisensa ja suojellakseen galaksia. Hallitsijalla ei kuitenkaan ole kokonaiskäsitystä siitä, minkälaisen olennon luomiseen hän on osallistunut eikä kykyä nähdä, millaisia voimia vastaan hän todellisuudessa taistelee.

Eikä sitä tietoa ole kenelläkään muullakaan. On vain ryhmä, jonka kuutta jäsentä kutsutaan Tuhoutumattomiksi - vähääkään liioittelematta - ja jonka voimista saadaan konkreettista tietoa sitä mukaa kun ne kehittyvät. Voitettavana on viholliskansa, jonka oveluus yltää uudelle tasolle, jonka motiiveja ei saada ja joka jättää jälkeensä vain kauhua ja kuolemaa. Onko taistelu voitettavissa? Mitä tapahtuu, jos se hävitään? Suostuvatko Tuhoutumattomat elämään loputtomiin hallitsijan käskyvallan alla?

Näin saa alkunsa Tuhoutumattomien tarina. Ensimmäisen kirjan loppuratkaisu sekä tärkeimpien henkilöiden nimet ja tärkeimmät elinolosuhteet, luonteenpiirteet ja taustatiedot meillä on jo tiedossa, mutta niitä emme tietenkään vielä paljasta. Niin kuin teksistä näkee, mietittävää on vielä huomattavan paljon enemmän kuin mietittyjä asioita, mutta lähtötilanne on nyt koossa ja valmiina kirjoitettavaksi. Tässä vielä muutamia yksityiskohtia, jotka (vähintään) täytyy selvittää ennen kuin voimme aloittaa tekstin luonnostelemisen:

1. Galaksille ja siihen kuuluville planeetoille pitää keksiä nimet.
2. Hallitsijalle täytyy keksiä termi
3. Tuhoutumattomien asuinpaikoille täytyy keksiä nimet
4. Armeijan sääntöjä, käytäntöjä ym. täytyy suunnitella tarkemmin
5. Tuhoutumattomien lajille täytyy keksiä nimi
6. Saariryhmän saarille täytyy keksiä nimet
7. Vihollislajille täytyy keksiä nimi
8. Vihollislajin asuinplaneetalle täytyy keksiä nimi ja sijainti
9. Hallintokaupunki täytyy suunnitella, erityisesti armeijan miljöö
10. Joitakin lakejakin tulisi miettiä lähiaikoina. Ja... ja.. ja...

Kyllä tässä työtä riittää. Seuraavassa postauksessa kirjoitan niistä jo päätetyistä asioista, jotka eivät tässä tiivistelmässä saa tarpeeksi huomiota. Sanokaahan, ymmärtääkö tästä kirjan idean? Kysymyksiä saa esittää!

5.3.2014

Maaliskuussa

Se olisi sitten maaliskuun aika. Toivottavasti siitä tulee luova, energinen kuukausi. Nämä neljä päivää, jotka ovat jo kuluneet (Kuulehan Aika, etkö voisi vähän hidastaa?) ovat ainakin olleet luovia. Jotta samanlainen meno jatkuisi, olen asettanut itselleni taas muutamia tavoitteita. Ne ovat tässä:

1. Kirjoittaa postaukset, jotka helmikuussa jäivät kirjoittamatta. Katsokaa edellisestä postauksesta kohdat 4,5,6 ja 8. 

2. Pitää kiinni viikottaisesta palaverista. Alamme päästä vauhtiin, ja mitä enemmän keskustelemme, sitä nopeammin pääsemme aloittamaan varsinaisen kirjoittamisprosessin.

3. Kirjoittaa ideoista, jotka sain Teneriffalla. Sillä saarella on kuulkaa ihmeellisiä vaikutuksia. Mitähän tapahtuisi, jos lähtisin reppureissulle Kanariansaarille ja oleskelisin pari viikkoa jokaisella saarella?

4. Panostaa paikkojen nimeämiseen. Helpommin sanottu kuin tehty. Nimien keksiminen on ollut tähän mennessä vaikein osuus.

Olisikohan tässä tarpeeksi?