29.12.2013

Ravintoa luovuudelle osa 2: Musiikki

Tämä vuosi on ollut musiikillisesti taivaallinen. Lähes kaikki lempiartistini ja -bändini (muunmuassa Daughtry, James Blunt, Avril Lavigne, Antti Tuisku, Haloo Helsinki ja Juha Tapio) ovat julkaisseet uutta musiikkia. Lisäksi monet 'inspiraatioartistit' (muunmuassa Katy Perry, Paramore ja Lauri Tähkä) ovat kajauttaneet ilmoille uusimmat raitansa. Pääsin myös kokemaan Antti Tuiskun juhlakiertueen, josta kirjoittelen erikseen ensi vuoden puolella.  Muunmuassa näistä syistä musiikki on ollut tänä erityisen tiiviisti mukana kirjoittamisprosessissani. Nyt kun vuosi on vaihtumaisillaan, tuntuu aiheelliselta kirjoittaa aiheesta jotakin.

Lyhyesti sanottuna musiikki on minulle ehtymätön inspiraation ja motivaation lähde. Se auttaa minua pääsemään tekstin vaatimaan tunnelmaan, herättää ajatuksia ja antaa vastauksia esimerkiksi henkilöihin liittyviin kysymyksiin. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä musiikin vaikutuksista. Joskus minusta tuntuu, että musiikki antaa minulle paljon enemmän kuin pystyn ymmärtämään. Vaikutukset myös vaihtelevat jonkin verran sen mukaan, millaisesta musiikista on kyse.

Esimerkiksi elokuvamusiikki on mielenkiintoinen musiikin laji siksi, että se liittyy hyvin tiiviisti elokuvaan, josta se on peräisin. Minulle elokuvamusiikin inspiroiva voima kumpuaa juuri tästä yhteydestä elokuviin: esimerkiksi Christina Perrin A Thousand years saa minut välittömästi ajattelemaan Twilight-elokuvia ja tunteita, joita elokuvat ovat minussa herättäneet. Kun kuuntelen kyseistä kappaletta kirjoittaessani, käyn läpi sekä Twilight-saagan kirjoihin että niihin pohjautuviin elokuviin liittyviä muistoja, ajatuksia, ja tunteita. Elokuvamusiikki on siis moninkertainen inspiraation lähde, joka useimmiten johdattaa minut aivan uusille poluille - toisin sanoen keksin yleensä jonkin uuden kohtauksen tai kokonaisen juonikuvion, joka ei välttämättä kuulu siihen kohtaan, jota olen juuri kirjoittamassa. Mitä rakkaampi elokuva on kyseessä, sitä enemmän virikkeitä sen musiikki antaa.

Lempimusiikkini kulkee puolestaan mukana kaikessa kirjoittamiseen liittyvässä: ideoimisessa, itse kirjoittamisessa, suunnitelmissa, vanhan tekstin korjaamisessa... Lähes jokaiseen Young Fightersin kohtaukseen ja henkilöön liittyy joku Daughtryn kappale. Bruno Marsin musiikki näytti minulle, miten eräs ihmissuhde päättyy. Kuuntelin hänen kappaleitaan ja yhtäkkiä näin ratkaisevan kohtauksen mielessäni. Se oli yksi parhaista hetkistä koko prosessin aikana. Avril Lavigne ojentaa minulle tunteet, auttaa löytämään oikeat sanat. James Bluntin kanssa sukellan pintaa syvemmälle ja löydän asiat, jotka eivät ole sitä miltä ne näyttävät, oli kysymyksessä sitten tapahtumat tai henkilöt. Jokaisella lempiartistillani on oma, eriytynyt tehtävänsä niin elämässäni kuin kirjoittamisessanikin, joten he ansaitsevat tulla käsitellyiksi myös erikseen omissa postauksissaan.

Uutta musiikkia kuuntelen silloin, kun haluan nähdä jo kirjoittamani tekstin uudesta näkökulmasta. Uudella musiikilla tarkoitan tässä sellaista musiikkia, joka on minulle täysin uutta tai vain etäisesti tuttua. Katy Perry muuttui etäisestä laulajasta inspiroivaksi vuonna 2012 yhden kappaleen ansiosta. Sturm und Drangia en ollut kuunnellut oikeastaan koskaan omasta aloitteestani ennen kuin tutustuin heidän edelliseen albumiinsa. Etsin uutta musiikkia säännöllisesti, jotta tekstini pysyy tuoreena ja jotta pääsen yhä paremmin kiinni sen ytimeen. Liittäessäni täysin uuden kappaleen herättämät täysin uudet ajatukset vaikkapa jonkun henkilön elämäntilanteeseen oivallan siitä jotakin uutta ja saatan ymmärtää entistä paremmin, miksi hän on joutunut sellaiseen tilanteeseen. Kun näin tapahtuu, henkilöstä tulee minulle todellisempi, minkä ansiosta pystyn kirjoittamaan hänestä uskottavammin ja syvemmin kuin aikaisemmin.

Tämä postaus antaa suhteellisen yksinkertaistetun kuvan siitä, mitä päässäni tapahtuu kun kuuntelen musiikkia ja kirjoitan yhtä aikaa. Sen takia luvassa on enemmänkin puhetta musiikista. Tarkoitukseni on keskittyä artisteihin ja bändeihin yksitellen ja jakaa kappaleita, jotka ovat erityisen inspiroivia ja joista on tarinoita kerrottavana. Lähipäivinä kirjoitan pienen tilannepäivityksen. Stay tuned!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti