17.2.2013

Ajasta ja paikasta toiseen

Romaania kirjoittaessa täytyy pohtia sen aikarakennetta. Täytyy miettiä, kuinka pitkän ajanjakson tapahtumat kertoo ja kuinka paljon kuluttaa sanoja jonkin yksittäisen tapahtuman kertomiseen. Sen lisäksi täytyy rakentaa lukujen rakenne sekä juonikuvoiden suhteet toisiinsa ja aikaan, jonka ne vaativat tekstissä. Tässä hässäkässä tulisi muistaa pohtia myös, mitä jättää pois eli millaisia hyppyjä ja aukkoja tekstiin sisällyttää.

Aloitetaan isoista linjoista ja siitä, miten ne vaikuttavat teoksen sisäiseen rakenteeseen. Isoilla linjoilla tarkoitan tässä sitä, kuinka pitkän jakson tapahtumat teos kokonaisuudessaan käsittää. Vaihtoehtoja on yhtä monta kuin kirjojakin, joten puhun nyt vain joistakin ratkaisuista, joihin olen törmännyt usein kirjallisuudessa.

Koska luen paljon jännityskirjallisuutta, eteeni osuu kymmeniä kirjoja, jotka keskittyvät muutaman päivän mittaiseen jaksoon, jonka aikana selvitetään murha tai useampi murha. Tällaisissa teoksissa juoni on usein intensiivinen ja sisältää useita pieniä edistysaskeleita, joiden tarkka kuvaaminen on tarinan ymmärtämisen kannalta keskeistä. Runsas yksityiskohtaisuus tuntuu luonnolliselta myös siksi, että rikokset selviävät pienten asioiden ja oivallusten avulla melko lyhyessä ajassa. Rikosromaaneissa (ja muissa lyhyen jakson käsittelevissä teoksissa) ei siis ole tarvetta kovin suurille hypyille.

On tietenkin olemassa romaaneja, jotka käsittelevät huomattavasti pidemmän jakson tapahtumat, esimerkiksi vuoden tai puolen vuoden tapahtumat. Tällaista romaania kirjoittaessa joutuu miettimään tarkemmin, mihin keskittyy ja millaiset tapahtumat jättää taka-alalle tai kokokonaan pois. Teoksesta tulisi järjettömän pitkä, jos siinä kuvailisi vuoden jokaisen päivän aamusta iltaan kaikkine yksityiskohtineen.

Näiden lisäksi löytyy teoksia, joiden ominaisuudet ovat kaikkea tältä väliltä tai kulkevat keskellä, eli eivät ole yksityiskohtaisia eivätkä erityisen epämääräisiä.

Sitten niihin hyppyihin. Millaiset hypyt ovat hyviä ja tarpeellisia? Millaisissa kohdissa niitä kannattaa tehdä?

Pidän hypyistä, jotka ovat luontevia ja perusteltuja. Ennen kuin jätän jonkin kohtauksen tai juonikuvion pois, mietin, miksi haluan tehdä niin. Jos en saa kysymykseen selkeää vastausta, harkitsen vielä uudelleen. Liian suuret ja ylimääräiset aukot häiritsevät lukijaa yhtä paljon kuin turhat selostukset. Mieluummin kirjoitan luonnokseen jotakin ylimääräistä ja poistan sen muokkaamisen yhteydessä kuin jätän aukon, jota joudun tuskissani korjailemaan monta kertaa. En myöskään yritä pakottaa tarinaa hyppäämään vaikkapa päivästä tai viikosta toiseen, jos hyppy ei synny luonnostaan. Väkinäisyys välittyy tekstistä nopeasti ja tekee kielestä kankeaa.

Young Fightersia kirjoittaessani olen huomannut, että varsinkin suuremmat hypyt, esimerkiksi siirtymät päivästä, viikosta tai kuukaudesta toiseen asettuvat parhaiten lukujen loppuun. Luvun lopussa lukija saa tilaa miettiä siihen asti lukemaansa ja osaa valmistautua siihen, että seuraavaksi siirrytään toiseen tilanteeseen, aiheeseen tai ajankohtaan. Jokaista lukua ei kuitenkaan kannata lopettaa selkeään hyppyyn, sillä se vaikuttaa kaavamaiselta. Vaihtelu ja yllätykset pitävät lukijan mielenkiintoa yllä.

Mietin myös, mikä on lukijan ja tekstin kannalta tarpeellista. Jos tarina tuntuu kokonaiselta ja selkeästi ymmärrettävältä ilman harkinnan alla olevaa kohtausta, jätän kohtauksen kirjoittamatta. Jos koen, että kohtaus on tärkeä tai suorastaan välttämätön, mietin, kuinka tarkkaan se tulisi kirjoittaa ja millainen suhde sillä on muihin tapahtumiin. Jos se liittyy tiiviisti johonkin suurempaan juonikuvioon, uhraan sen kirjoittamiseen jonkin verran aikaa ja sanoja.

Yksi hyppyjen tehtävä on vähentää turhaa toistoa. Kirjailijan ei esimerkiksi tarvitse kuvailla puhelinkeskustelujen lopetuksia ja laittaa henkilöitään sanomaan "heihei", koska lukija tajuaa niin tapahtuvan muutenkin. Arjessa toistuvia toimintoja kuten syömistä, pukeutumista ja kouluun/töihin lähtöä ei myöskään tarvitse kuvailla jatkuvasti. Tällaisia toistoja välttämällä saa aikaiseksi sujuvaa tekstiä ja vapauttaa sanoja niihin kohtiin, jotka vaativat runsaampaa kuvailua. 

Miten hyppyjen tekemistä voi oppia?

Itse olen oppinut hypyistä ja aukoista parhaiten

a) lukemalla paljon erilaisia, eri genrejä edustavia kirjoja. Kun näkee, mitä toiset ovat tehneet, löytää mahdollisuuksia ja keinoja, joita soveltaa omaan kirjoittamiseen. Kohdatessaan tekniikoita, jotka toimivat tai eivät toimi saa käsityksen siitä, millaiseen tekstiin itse pyrkii ja mikä voisi sopia juuri nyt työn alla olevaan tekstiin.

b) kokeilemalla monipuolisten kohtausten ja juonikuvioiden rakentamista ja kirjoittamista. Sen, onko jokin kohtaus turha, tietää varmimmin vasta sitten, kun käsikirjoituksesta on olemassa kokonainen luonnos. Kun tekstiä lukee kokonaisuutena, huomaa ylimääräisiä asioita ja liian suuria aukkoja. Virheistä oppii ja kokeilemalla saa selville, mikä tuntuu itselle luontevalta ja millaisiin raameihin tarina asettuu. Yksityiskohtia voi aina pohtia sitten, kun suuremmat linjat ovat koossa.


Toivottavasti tästä pitkästä postauksesta on hyötyä! Kysymykset ja kommentit ovat taas tervetulleita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti