24.7.2012

Unelmista ja intohimosta

Kun yksi suurimmista unelmistani toteutui yliopistosta saadun opiskelupaikan myötä, tulin miettineeksi kirjallisia unelmiani. Mistä minä oikeastaan unelmoin ja miksi? Miksi haluan kirjoittaa ja miksi juuri romaaneja? Miksi en kirjoita vain pöytälaatikkoon vaan haluan olla kirjailija? Mitä kirjoittaminen merkitsee minulle ja minkälaisesta työskentelystä haaveilen?


Tällä hetkellä liikun eniten niissä haaveissa, jotka koskevat ensimmäisen Young Fighters-romaanin valmistumista ja sen jälkeistä aikaa. Kuvittelen, millaiselta tuntuu kirjoittaa kirjan viimeisiä sivuja, kerätä ystäviltäni kommentteja ja parannusehdotuksia ja sen jälkeen viimeistellä käsikirjoitus lopulliseen muotoonsa. Unelmoin riemusta ja jännityksestä, jotka kipristelevät vatsanpohjassani kun lähetän romaanin käsikirjoituksen kustantajille. Luulen, että sen jälkeen oloni on myös hiukan outo enkä oikein tiedä, mitä seuraavaksi tekisin. Tuskin maltan kovin pitkään olla aloittamatta seuraavan osan kirjoittamista.

Unelmointini on usein niinkin reaaliaikaista, että pyörittelen mielessäni mahdollisia kohtia tai lukuja, joita voisin  juuri tänään kirjoittaa. Tai kolmen tunnin päästä. Tai heti. Kirjoittaminen on joka kerta seikkailu, jonka sisältöä en voi täysin ennustaa, ja vaikka olenkin kokenut inspiraation ja kirjoittamisen tuottaman riemun kymmeniä kertoja, en koskaan lakkaa rakastamasta sitä. Jokainen sivu on erilainen, minkä vuoksi myös jokainen kirjoittamisen kokemus eroaa jollain tavalla edellisistä.

Voin hyvin kuvitella, että ulkopuolisen silmissä kirjoittaminen saattaa näyttää kovin yksitoikkoiselta. Fyysisesti se onkin, sillä suurin osa ajasta kuluu koneen ääressä tekstiä näpytellen. Mutta siihen yksitoikkoisuus sitten loppuukin - ainakin minun näkemykseni mukaan. Minulla on nyt jo aika monia työskentelytapoja ja kaavoja, joita käytän erilaisissa tilanteissa, mutta haluaisin laajentaa työskentelyäni edelleen. Luen paljon, etsin uusia elokuvia katsottavaksi, kuuntelen musiikkia päivittäin, imen maisemista ideoita ja paljon muuta, mutta uuden inspiraation lähteet eivät ole koskaan haitaksi.

Behind the words-blogissa olen kirjoittanut siitä, mitä kaikkea muuta kirjoittamiseen liittyy kuin itse kirjoittaminen. Minun kohdallani se "muu" tarkoittaa useimmiten pitkiä keskusteluja ystävien kanssa sekä kaikkea mahdollista luovaa, jonka avulla luon uusia tapahtumia ja tunnelmia Young Fightersin sivuille. Minulle kirjoittaminen ei myöskään merkitse yksinäisyyttä. Kirjoittaminen ei ole niin yksinäistä työtä kuin voisi luulla. Erityisesti viimeksi kuluneen vuoden aikana olen ollut paljon tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ovat auttaneet viemään käsikirjoitustani eteenpäin. Ystäväni lukevat tekstiäni säännöllisesti ja syksyllä on luvassa monipuolista editointia Sinituulin kanssa. Toivon, että editointiprosessista on iloa hänellekin.


Ennen kaikkea unelmoin kirjoittamisesta. Suunnittelen hiljalleen kirjoja, jotka haluaisin kirjoittaa, pyörittelen Young Fightersin juonikuvioita mielessäni ja mietin, millaista olisi kirjoittaa kirjaa jonkun kanssa. Haaveilen monenlaisten kirjojen kirjoittamista. Haluaisin kirjoittaa monille eri kohderyhmille; sekä nuorille että aikuisille ja kokeilla eri  genrejä. Haluan kehittyä kirjoittamisessa ja kirjoittaa sellaista kirjallisuutta, joka todella antaa lukijalleen jotain ainutlaatuista. En halua jämähtää vain yhteen lajiin vaan tuoda esille jotain uutta jokaisessa romaanissa.

Young Fightersin kohdalla tämä monipuolisuus voisi ilmetä esimerkiksi uusina henkilöinä ja syvällisempinä juonikuvioina. Vaikka tarinan ydinpalaset ovat koko ajan samat, voin lisätä uuden näkökulman tai vaihtaa kertojaa. Olen itse asiassa päättänytkin tehdä niin, mutta en osaa vielä tarkkaan sanoa missä osassa. Ideiota minulla on kymmeniä, ja palan halusta päästä toteuttamaan ne.

Mitä enemmän saan kirjoittaa, sitä onnellisempi olen. Unelmissani työskelen tiiviisti ja jatkuvasti jonkun kirjan parissa. Minulle on alusta asti ollut selvää se, että haluan jakaa tekstini toisten kanssa. En kirjoita itselleni, vaikka kirjoittaminen on intohimoni. Kirjoitan toisille, ja siksi haluan tulla kirjailijaksi. Maailma on täynnä kertomisen arvoisia tarinoita, ja haluaisin olla yksi heistä jotka niitä kertovat. Haluan kirjoillani antaa ihmisille oivalluksia, iloa ja onnen kyyneleitä, herättää ajatuksia - kaikkea sitä, mitä olen itse kirjallisuudelta saanut.

Kirjailijana minulla olisi myös mahdollisuuksia, joita pöytälaatikkoon kirjoittavalla harrastajalla ei välttämättä ole, esimerkiksi erilaisia keinoja kommunkoida lukijoiden kanssa. Toki kuka tahansa kirjoittamisesta kiinnostunut voi halutessaan luetuttaa tekstejään ystävillään ja muilla läheisillään, mutta silloin piiri on pieni eikä  palautetta saa kovin runsaasti. Minusta kirjoittamisen mielekkyys on juuri jakamisessa: saan täydellisen onnen ja palkinnon työstäni silloin, kun kuulen toisen ihmisen ajatuksia, jotka tekstini herätti. Se antaa minulle painavan syyn kirjoittaa lisää, kirjoittaa paremmin. Haaveilen tilanteista, jossa voisin tavata lukijoitani henkilökohtaisesti ja vaihtaa heidän kanssaan muutaman sanan. Toivon myös, että tämä blogi leviäisi ihmisten tietoon ja että lukijani uskaltautuisivat kommentoimaan tekstejäni tai vaikkapa kysymään jotakin kirjoittamisesta ja Young Fightersista. Se olisi hienoa erityisesti siksi, että lukijani pääsisivät syvemmälle kirjojeni maailmaan ja minä saisin samalla runsaasti ajatuksia siitä, mitä voisin tehdä paremmin ja mitä lukijani minulta toivovat. Kirjoittamiseni on kehittynyt huomattavasti viime kuukausien aikana nimenomaan toisilta saadun palautteen ansiosta. Voitte siis olla varmoja, että pidän blogini osoitteen lukijoiden saatavilla. Sisällyttäisin työhöni mielelläni myös haastatteluja ja kirjallisuustapahtumia.

Yksi pitkäaikaisimmista unelmistani on se, että saisin kirjoittaa ulkomailla. Matkustelu on aina inspiroinut minua, joten olisi mahtavaa nähdä, millaisia teoksia kirjoittaisin Teneriffan lämmössä tai New Yorkin vilinässä. Jos voisin tulevaisuudessa viettää säännöllisesti kuukauden esimerkiksi Teneriffalla, leijailisin pilvissä. Kirjoittaminen sujuisi siellä kuin tanssi.


Silloin on kun annan ajatusteni lentää täysin vapaasti, haaveilen Young Fightersin kääntämisestä muille kielille. En voi vielä edes käsittää, kuinka mahtavaa olisi, jos Young Fightersia luettaisiin ulkomailla. Olisi upeaa olla jonain päivänä kansainvälinen kirjailija. Toki olen realisti ja tiedän, että sellaiseen saavutukseen vaaditaan paljon aikaa ja työntekoa. Tällä hetkellä on tärkeintä kirjoittaa ensimmäinen romaani valmiiksi ja lähettää se eteenpäin, jotta voin valloittaa suomalaisten lukijoiden sydämet. Minulle kirjoittaminen on etusijalla. Kirjoittamisessa niin kuin muissakin taiteissa on kysymys antamisesta, oman lahjan käyttämisestä toisten iloksi. En osaa kuvitella itselleni nautinnollisempaa tai palkitsevampaa työtä kuin kirjoittaminen. En ole tienannut kirjoittamalla vielä senttiäkään, mutta rakastan sitä enkä ole turhautunut. Kirjoitan aina sydämelläni ja sielullani, en dollarin kuvat silmissäni. 

2 kommenttia:

  1. Muistan kun kirjoitin yläasteella sellasta novellisarjaa, jossa oli jotain 3-4 osaa erikseen, niin itkin joissain kohissa mitä kirjoitin, jotenki se tarina tulvi niin syvältä. Jälkeenpäin, vuosia jälkeenpäin se teksti on tietysti tosi kökköä ja kirjoitusvirheitäkin on, sillä en sillon ollut kovin tarkka kokonaisuuden suhteen. Mutta joku siinä kirjoittamisessa vaan on että se ei missään nimessä voi olla yksitoikkosta. Jos sitten muissa ei miun pikkutarinat herätä erityisiä tuntemuksia, ja nei oo kustantajalle päätymässäkään niin miusta on ollu ihanaa ite se jännitys vatsan pohjassa miten niitten henkilöiden väliset suhteet menee ym.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miekin oon itkeny kirjottaessa useemmman kerran, sekä kirjoittamisen ilosta että henkilöiden elämäntapahtumien takia. Oon samaa mieltä siinäkin et kirjoittamisesta ei tuu ikinä yksitoikkoista ja tylsää. Joka kerta kun kirjoittaa, hyppää uuteen seikkailuun :) Tästä sainkin taas uusia postausaiheita! :)

      Poista